Nuorten pelaaminen näyttää olevan tämänhetkisten pöytäkeskustelujen kuuma peruna.
”… haitoista käytävää keskustelua hallitsee pelko siitä, että lapset pelaavat liikaa, joutuvat hyväksikäytetyiksi ja katselevat pornoa. Verkko on osa lasten ja nuorten arkea, ja kyllä, nämä vaarat vaanivat siellä. Mutta mitä muuta netin pimeältä puolelta löytyy?” (Opettaja -lehti 44).”
Kuin peläten yhdenkään positiivisen tai kannustavan uutisen avaavan uinuvien pelaajien padot, suurin osa uutisista käsittelee pelaamista suurentelevasti ja peloitellen peliaddiktioiden näkökulmasta. Toisissa artikkeleissa pelejä verrataan huumeisiin, jotka saavat ihmiset syrjäytymään heti ensimmäisestä ilmaiskerrasta lähtien. Virtuaalimaailma on täynnä kauhukuvia, joiden päätehtävä on saada nuoret pois pulpettien, kirjojen, liikunnan, taiteen ja sosialisaation ulottumattomiin.
”Pelaaminen on osa tämän päivän maailmaa. Se ei ole mikään mörkö, vaan hyvä harrastus. … Pelaamisen määrä on yksilöllinen. Tärkeämpää on keskustelu ja perheen yhteiset säännöt.” (Yhteishyvä 11/2013)
Kaikki tämä on nuorten aliarvioimista. Koska teknologiaa ja muuttunutta maailmaa ei voida kääntää taaksepäin vain virtuaalista ”undo” -nappia painamalla, pitää meidän, sen luoneiden antaa nuorille kyvyt ja keinot käsitellä tätä virtuaalista infrastruktuuria ja tietotulvaa, johon he törmäävät enenevässä määrin. Sen sijaan, että kielletään se mitä emme jaksa enää ymmärtää, koemme asian ehkä lähteneen hanskasta ja apukuskin tekee jo mieli painaa jarrupoljinta, pitäisi nuoret opettaa käyttämään tätä kaikkea oikealla tavalla. Voimaannutetaan nuoret ottamaan hyöty irti niitä teknologisista eduista, joita nykyinen tietoyhteiskunta luo.
”Kritiikki puuttuu. … (opettaja on nähnyt nuoren) käyttävän turhan usein liian pinnallista informaatiota tai innostuvan yksipuolisesta tiedosta kritiikittömästi. Opettajat korostavat mediakasvatuksen tärkeyttä ja myöntävät, ettei heillä välttämättä ole tarpeeksi tietoa asiasta.” (Opettaja -lehti 44)
Työelämä vaatii uuden keksimistä. TED Talkissa puhuu keksijä Woody Norris, joka sanoo, että vasta murto-osa asioista on keksitty. Ajatellaan pyörä uudestaan. Katsotaan laatikon ulkopuolelle. Sen sijaan, että jo päiväkodissa kerromme mikä pallo on ja mitä sillä kuuluu tehdä, annetaan lapsille pallo ja katsotaan mitä he sillä tekevät. Hei, annetaan niille pahvilaatikko ja kasa askartelutarvikkeita! Mitä kaikkea siitä voisikaan syntyä? Kuinka monta eri käyttötapaa he keksivät? Olisitko itse keksinyt saman? Minkä luulet olevan hyödyllisempää: valmiiksi pureksitun tiedon vai itseopitun taidon?
”Pelaaminen kehittää kielitaitoa, strategista ajattelua ja sen avulla voi oppia paljon. Komeroituminen (jolloin elämä pyörii vain tietokoneen ympärillä) ei kuitenkaan välttämättä ole netin syytä, vaan seurausta muista ongelmista. Taustalla saattaa olla mielenterveydellisiä ongelmia tai koulukiusaamista. Moni komeroitunut nuori on kertonut yläkoulussa löytäneensä vertaistukea, sosiaalisia kontakteja sekä kiinnostavaa ajankulua vain internetistä kiusaamisen ja syrjäytymisen jälkeen.” (Opettaja -lehti 44)
Vaikka emme siis voi sitä nähdä juuri nyt ja peleillä toki on oma kääntöpuolensa, on hyvä muistaa myös se aurinkoisempi osa piirakkaa. Tiedostaminen on hyvä asia, mutta ei heitetä lasta pesuveden mukana, eihän? Emme elä enää agraariyhteiskunnassa, jossa vain kuokka ja hiki ovat työn merkkejä. Samalla tavalla kuin henkinen ajattelutyö on hyödytöntä fyysiseen, konkreettiseen työhön verrattuna, on pelaaminen ja sen hyödyllisyys olemassa, vaikkei siitä konkreettisia seurauksia välittömästi ole ehkä nähtävillä.
”Lapsille ja nuorille pelit ovat luonteva ympäristö testata rajojaan, leikitellä erilaisilla rooleilla ja saada uusia kokemuksia. Tutkimustuloksissa korostuu myös pelaamisen sosiaalinen puoli: monet pelaavat yhdessä sekä virtuaali- että tosielämässä.” (Yhteishyvä 11/2013)
´nuff said.
1 ”Verkon varjoisat kujat”, Ari Haasio. Opettaja -lehti 44 (1.11.2013)
2 ”Tietokonepelien kahdet kasvot”, Tiina Suomalainen. Yhteishyvä 11/2013
3 ”Peliyhtiön liikevoitto tulee nuorten peliriippuvaisten taskuista”, Erkki Kuusisto. HS (1.11.2013)
Naapurin sihteeri 