Pieni hajatelma huonosti käyttäytyvistä aikuisista, joiden käytöstä lähipiiri päätyy pyytelemään anteeksi – miksi näin on?
Kaikki me olemme istuneet äidin ruokapöydässä kuuntelemassa hyvän käytöksen sääntöjä. Suuri osa meistä on saanut huomautuksen asiattomasta käytöksestä muodossa tai toisessa kouluaikana. Moni oppii pyytämään anteeksi ja monen ihmisen luontainen olemus kehittyy vielä pitkälle aikuisikään saakka. Miten sitten on mahdollista, että huonosti käyttäytyviä asiakkaita, johtajia ja työntekijöitä on olemassa? Kuinka monesta kehitystehtävästä ja palautteesta ihmisen käytösmallin pitää selvitä, ettei se karsiudu pois elämän alkutaipaleella?
Kun rotta saa sähköiskun metallilattiasta aina kun se kääntää kahvasta, se oppii, ettei kahvasta kannata kääntää. Jos koiraa palkitaan herkuilla joka kerta kun tämä puree posteljoonia, on varmaa, että se tekee niin jatkossakin.
Ihminen on lähtökohtaisesti eläin. Toistaa asioita, jotka toimivat ja joista on hyötyä. Pieni lapsi oppii nopeasti, että mikäli jäätelötuuttia kallistaa liikaa, se tippuu lattialle ja sitten harmittaa. Ja kukapa meistä ei olisi masteroinut tuutin nuoleskelun jaloa taitoa hyvin nuorena. Pienetkin lapset alkavat jossain vaiheessa jättää asioita kertomatta, jotteivat saisi väärästä käytöksestä rangaistusta. Tämä kertoo fiksuudesta: luopuminen ehkä miellyttävästä tekemisestä – sanotaan vaikka keksien syömisestä ennen ruokaa- ei houkuta, muttei houkuta siitä seuraava rangaistuskaan. Lapsi muuntaa totuutta, jättää kertomatta tai vierittää syyn perheen taaperon tai koiran niskoille. Fiksu eläin jatkaa toimintaansa, kunnes hänet laitetaan siitä vastuuseen. Ei aina, mutta usein. Pieni lapsi oppii, että valehteleminenkin on väärin eikä keksejä ole hyvä syödä välipalana ja toivon mukaan jättää pikkuhiljaa asian tekemättä. Ehkä.
Lapset eivät usein tietoisesti manipuloi aikuisia, mutta ovat fiksumpia kuin kuvittelemme.
Aikuisetkin manipuloivat. Jotkut osaavat itkeä käskystä, toiset ”antavat ymmärtää” mikä on ok ja mikä ei, vaikka puheessaan korostavat avoimuutta kaikkia mahdollisuuksia kohtaan. Joku nalkuttaa, joku vierittää syyn aina toisen niskoille. Joku saattaa kiristää puolisoaan jatkuvilla lähtöuhkailuilla, toinen käyttää väkivaltaa, toinen lyttää itsetuntoa niin, ettei puoliso uskalla lähteä mihinkään. Joku ei puhu mitään ennenkuin on liian myöhäistä.
Miksi ihmiset sitten toimivat itsekkäästi ja toistavat käytösmallia, mikä ei pidemmällä aikavälillä ehkä olekaan yksilölle kovin positiivinen?
Ihminen toistaa mallia, josta se hyötyy ja mikä (edes jossakin määrin) toimii. Jos lähdöllä uhkailijaa ei laiteta vastuuseen sanoistaan ja puolisko vain nöyrtyy ja myöntäilee, hän tulee tahtomattaan vahvistaneeksi huonoa käytöstä. Kun riidan jälkeen mies ajautuu aina ostamaan kukkia ja nainen tykkää kukista tosi paljon, voi olla varma, että kun kukkia (tai jotakin niiden symbolisoimaa rakkauden osoitusta) kaivataan niin riitahan siitä syntyy. Sen sijaan, että mies sanoisi selkeästi epäkypsästä käytöksestä naiselle, ettei noin sovi kohdella ketään, hän pyytelee anteeksi käytöksen kohteelta. Nainen jatkaa käytöstään. Muistuttakoon, että yhtä hyvin tässä tekstissä ”nainen” voi olla mies.
Jos aikuinen ihminen saa epäkypsällä kiukuttelulla, epäystävälliselle käytöksellä mitä hän haluaa, yhteisistä säännöistä välittämättä, hän tekee niin jatkossakin. En tarkoita, että tällaiset ihmiset pitäisi vapauttaa vastuusta käytöksensä suhteen, mutta ympäristön helpotukseksi, heitä on mahdollista ymmärtää. Ymmärtäminen käytöksen alitajuisista motiiveista, on ensimmäinen askel tämmöisen ihmisen muuttamiseen. Vaikka loppupeleissä on elintärkeää, että yksilö itse tajuaa oman käytösmallinsa virheellisyyden, voi ympäristö joko mahdollistaa tai olla tukematta käytösmallia. Ja siinä riittää vielä persoonallista liikkumavaraakin.
Naapurin sihteeri 